su 5.3. 09:15 - 11:45
Kenttä 2
Tiinamari Harjulan hoopersratatreeni
Tampereen Seudun Koirakerho ry
Kenttä 2
6
Agilityn erikoiskoulutus
Kenttä 2 Luhtaantie 58, Suomi
5.3.2023 09:15 - 11:45 Ilmoittautuminen päättynyt Paikkoja jäljellä2

Tiinamari Harjula tulee kouluttamaan Tamskille hoopersin ratatreeniä isolle kentälle kentillä 2 ja 3.

Ratatreeni järjestetään yhdessä ryhmässä ja aika sisältää myös radan rakennuksen ja osittaisen purun. 2,5 h ryhmässä on kahdeksan koirakkoa.

Ratatreeni voidaan toteuttaa koirakon tason mukaisesti ja mukaan on mahdollista päästä myös hyvin alkeistason koirakkona.

Koulutuksen hinta on 30 €/Tamskin jäsenille, 35 €/seuran ulkopuolisille

Kouluttajan esittely:

Olen Tiinamari Harjula, koiraurheilija ja valmentaja, jonka lajivalikoimaan kuuluu agility, hoopers sekä vetolajit.

Valmentajana keskityn ensisijaisesti koirakon mielentilaan ja siihen, että se olisi optimaalinen oppimiselle. Tämän päälle on hyvä rakentaa mm. irtoamista, vauhtia, koiran taitoja, esteosaamista ja toki säätää myös viretila sopivaksi.

Koen, että suurin vahvuuteni on etenkin paineongelmien kanssa kamppailevat koirakot, joiden kanssa tulee kaikista eniten työskenneltyä. Myös herkät, motivoinnin kanssa kamppailevat sekä häiriöherkät koirat ovat suuri mielenkiinnon kohteeni. 

Nykyinen laumani koostuu mudi Vekusta, papillon Islasta sekä bordercollie Uppiksesta. Kaikkien kanssa tulee treenattua tavoitteellisesti agilityä sekä hoopersia.

Oma tapani tehdä agilityä on sekoitus ohjaustekniikkaa, suullisia, iloa ja vauhtia. Treenaan paljon mm. lähetyksiä sekä kävelyagilityä, joilla vahvistan koirieni esteosaamista, itsevarmuutta sekä omaa moottoria.

Hoopersissa keskiössä on koiran itsevarmuus ja taidot. Rakastan taitojen rakentamista ja sitä, että pääsen kokeilemaan niitä myös ratatyöskentelyssä.

Osallistuu (6)
Varsinainen jäsen: 1
Muut: 5
Sanna
Varsinainen jäsen
Minna Räsänen
Jäsentaso piilotettu
Tiina
Jäsentaso piilotettu
Nimi piilotettu
Jäsentaso piilotettu
Nimi piilotettu
Jäsentaso piilotettu
Nimi piilotettu
Jäsentaso piilotettu
Jonossa
Ei osallistu
Ei vastausta
Tiedot

Osallistujat
Osallistuu (6)
Varsinainen jäsen: 1
Muut: 5
Sanna
Varsinainen jäsen
Minna Räsänen
Jäsentaso piilotettu
Tiina
Jäsentaso piilotettu
Nimi piilotettu
Jäsentaso piilotettu
Nimi piilotettu
Jäsentaso piilotettu
Nimi piilotettu
Jäsentaso piilotettu
Jonossa
Ei osallistu
Ei vastausta
Kaikki tapahtumat